Comeback

Jotkut varmaan hoksasivatkin, että Luotiviivalla katosi hetkeksi bittiavaruuteen. Erinäisistä syistä päätin poistaa koko blogin reilu viikko takaperin, mutta tulin katumapäälle erään tietyn hevosaiheisen vihreän sivuston kaipailtua blogia. Onneksi sen pystyi palauttamaan vielä kokonaisuudessaan takaisin!

Siivosin pois sellaisia tekstejä joihin en ollut itse tyytyväinen (oli kirjoitusvihreitä, kielioppisäännöt unohtuneet ja joistain kitjoituksista tuli vähän sellainen "no kuka mä oikein kuvittelen olevani" -fiilis). Korjailen niitä kun aikaa on ja pistän tänne takaisin jos siltä tuntuu. Muutaman muunkin tekstin deletoin puolivahingossa, ehkäpä fiksailen niitäkin ennen palauttamista.

Pysykää kanavalla vaikka vain ihan siltä varalta, että jokin kirjoitusintokärpänen puraisee ja Luotiviivalla alkaa taas ruotimaan hevosmaailman uusia tuulia uudella tarmolla. :)

Hevosten roduista ja käyttötarkoituksista

En nyt sitten tämän raflaavampaa otsikkoa saanut aikaiseksi. No, eiköhän tämä jo itsessään ole vähän sama asia kuin menisi sohimaan puutikulla mehiläsipesää.

Haluan ihan aluksi korostaa, että seuraavaa tekstiä ei ole kohdistettu kenellekään henkilökohtaisesti, vaan se on kirjoittajan ihan omaa pohdintaa aihealueesta.

Kirjoittelin tässä eräänä päivänä jo vähän valmiiksi noita sivupalkin äänestyksessä ehdolla olevia tekstejä, jotta voin tulosten selvittyä käytännöllisesti katsoen copypastettaa teille heti sen jutun, minkä haluatte mieluiten lukea. Unelmahevos-tekstiä rustaillessani aloinkin sitten miettimään erilaisia hevosrotuja ja lähinnä sitä kaikille tuttua klassista asetelmaa: lämminveriset vastaan puoliveriset.

Osittain otan tämän aiheen aika henkilökohtaisesti.
Joskus tuli nimittäin parin kaverin kanssa asiasta puhe, ja sanoin muistaakseni jotain siitä, kuinka itse en hankkisi omiin käyttötarkoituksiini (= valmentautumiseen ja kilpailemiseen) välttämättä lämminveristä.
Erinäisten mutkien kautta tästä nousi pikku hässäkkä tuttavapiirissäni, ja lopulta puolitutut lämppäriharrastajat hyökkäsivät verbaalisesti kimppuuni syyttäen minua roturasismista.
En enää edes muista, miten kuvio loppujen lopuksi meni, mutta minun mielestäni vähän päin mäntyä: minulla ei nimittäin ollut aikomustakaan haukkua lämminverisiä hevosina tai niiden kanssa harrastavia hevosihmisinä, vaan pikemminkin vain kertoa, että itse en lämppärin kanssa luultavasti saisi harrastuksestani irti sitä, mitä siitä haen (ainakaan niin, että hevosta ei vietäisi sen käyttöominaisuuksien äärirajoille tai jopa niiden yli).

Lähtökohtaisesti minun mielestäni hevosen rodulla ei ole suoraan sanottuna mitään merkitystä, mikäli hevonen soveltuu sille ajateltuun käyttötarkoitukseen kaikin tavoin.

Tällä tarkoitan sitä, että hevosta ostaessa tulisi pitää selvänä mielessä mitä hevoselta haluaa, mihin haluaa itse ratsastajana kehittyä tai pyrkiä ja minkälaisia tavoitteita aikoo itselleen ja hevoselleen ratsukkona asettaa.

On ihan okei, jos haluaa esimerkiksi harrastaa maastoilua ja pienimuotoista kentällä työskentelyä (tai vaikka matkaratsastusta), ja ostaa siihen käyttöön entisessä elämässään juoksijana toimineen lämminveriravurin.

Ne ovat usein siitä mukavia hevosia, että niitä on pienestä pitäen käsitelty ammattimaisesti ja johdonmukaisesti – niillä tuskin tulee ongelmia vaikkapa kengityksessä tai pesupaikalla.

Kuitenkin hevosen mahdollinen entinen ura on otettava huomioon, vaikka hakisikin ”vain” maastoratsua. Kun hevonen on opetettu juoksemaan kovaa ja hiitattu jossain metsälenkillä, se saattaa oikeasti lähteä käsistä jonkun mielestään tosi kivan ravisuoran alussa. Ei, se ei välttämättä osaa perusasioita ratsuna ja ei, se ei ole turvallinen kaahatessaan ratsastaja selässään hallitsemattomana pitkin pusikoita.

Hevosen asianmukainen perehdyttäminen uuteen työhönsä on siis paikallaan. Siihen en nyt puutu tässä sen enempää, vaan etenen seuraavaan hypoteettiseen tilanteeseen.

Kaikkihan varmasti tuntevat asetelman, jossa teinitytölle ostetaan ensihevoseksi se halvin mahdollinen, eli juuri radoilta tuotu lämminverinen?

Tässäkin ovat olemassa melkoiset riskitekijät, mikäli hevosta ei ole koulutettu uuteen ammattiiinsa ja teinityttö ei yksin sitä osaa tehdä. Lämminveristen arvostusta monipuolisina harrastushevosina ei ainakaan nosta se, kun tyttö lataa kavereidensa kanssa YouTubeen materiaalia, jossa hyppää nelitahtisesti kaahottavalla hevosellaan jotain puutarhatuolien varaan sadankolmenkympin korkeuteen nostettua riukua. Juu, kaikki saavat toki harrastaa ratsastusta parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta tällaisten jälkeen on turha alkaa keskustelupalstoilla vinkumaan, miksi lämppäreitä ja varsinkin niillä ratsastavia niin kovasti syrjitään…

Lisäksi monet unohtavat oikeasti sen hevosen hyvinvoinnin, ikävä kyllä (tätä toki tapahtuu myös muunrotuisten hevosten kanssa harrastavien keskuudessa, sitä en missään nimessä kiistä).

Lämminveriselle ravihevoselle ominainen askellaji on ravi, mikäli se jollekin tulevaisuudentoivolle tuli yllätyksenä. Laukka on varsinkin amerikkalaisilta versioilta jalostettu lähes kokonaan pois ja näin ollen siinä liikkuminen on useille lämppäreille jotain todella luonnotonta, ainakin ilman kunnollista harjoitusta.

Taitava ratsastaja saa toki koulutettua hevosta eteenpäin hevosen ehdoilla edeten ja saa samalla kuorittua siitä esille mahdollisesti ihan kelvollisen ratsun: hevonen pysähtyy, peruuttaa, kääntyy, menee eteenpäin ja siltä löytyy kolme askellajia – ei ehkä laadukasta sellaista, mutta löytyvät kuitenkin (ja jotkut taipuvat tästäkin vielä paljon pidemmälle). Hevonen ymmärtää mitä siltä halutaan, siltä ei pyydetä liikoja sen taitoihin ja kapasiteettiin nähden, eikä sen oleteta muuttuvan puoliveriseksi vaikka harja olisikin leikattu lyhyeksi ja selkään iskettäisiin Albion.

Tällainen käyttö olisi ihanteellista tietysti hevoselle kuin hevoselle, mutta valitettavasti tämä tilanne ei aina toteudu - ei varsinkaan niiden halpojen teinitytöille hankittujen lämppäreiden kohdalla.

Ikävä sanoa tämä, mutta usein näkee, miten hevonen viedään sille hirveän haastaviin tai jopa mahdottomiin tilanteisiin - esimerkiksi juuri silloin, kun rämmitään niitä aivan liian isoja esteitä huonolla ja ei mitenkään erityisen säädeltävissä olevalla laukalla, kiltin hevosen suunnilleen kiivetessä puomien yli.

Sellainen on erittäin valitettavaa, niin hevosen kuin ratsastajankin kannalta: molemmille tilanne on pahimmassa tapauksessa hengenvaarallinen ja ratsastajallekin olisi (hänen oman kehittymisensä kannalta) ehkä parempi harjoitella niitä isoja ratoja oikeasti osaavan hevosen selässä, ammattimaisen valmentajan silmän alla.

Jottei tämä teksti lähde aivan lapasesta, haluan muistuttaa ja korostaa: on olemassa myös uudessa ratsuntyössään erinomaisesti viihtyviä lämminverisiä, joiden ratsastajilla on selkeästi päässään tieto siitä, mitä hevoselta voi sen ominaisuuksien ja kapasiteetin puitteissa pyytää ja mitä ei. Tällaiselle ratsukolle tärkeintä on yhdessä tekemisen ja oppimisen ilo – asia, jonka jotkut kilpailufokusoituneet puoliveriharrastajat saattavat ehkä vahingossa unohtaa.

Olen nähnyt jonkun verran videoita ja blogeja tällaisista hyvinvoivista lämminverisistä ja niiden ratsastajista, mutta en kyllä uskalla linkittää tähän yhtäkään – joku egoaan pönkittävä hevosroturasisti saattaisi mennä avautumaan tuntemuksistaan kommenttikenttään, enkä halua muiden joutuvan minkään loanheiton uhriksi vain siksi, että heidän blogiinsa tai YouTube-kanavalleen on eksytty minun blogini kautta.

Ai niin, sen verran voin tietysti paljastaa, että eräs entinen ja erittäin rakas hoitohevoseni oli ihan kunnolla rahaa juossut lämminverinen – on muuten yksi kivoimmista hevosista, jonka olen koskaan tuntenut ja opetti minulle todella paljon.
Se siis siitä ajatuksesta, että minä halveksisin jotain hevosta vain sen rodun perusteella.

Tekniikan ihmelapsi

Katsokaa, minä osasin!

Olo on kuin juuri pyöräilemään oppineella neljävuotiaalla lapsella - osasin nimittäin laittaa tuonne vasempaan sivupalkkiin tuollaisen kyselyhärpäkkeen! Näköjään klikkasin jopa ruutua, joka mahdollistaa useamman vaihtoehdon valinnan.

Nyt kaikki vastailemaan yhdeksänkymmenenviiden lukijan kunniaksi!
Äänestysaika loppuu kai joskus viikon päästä. Lupaan toteuttaa jonkinlaisen erikoispostauksen hetioitis tulosten selvittyä.
Jos valitsette äänestyksessä vaihtoehdon "jotain muuta, mitä?", voitte kommentoida vaikka tähän tekstiin ja kertoa ideanne.

Ratsastus ja tv

Ratsastusurheilun saralta television urheilukanaville pääsevät olympialaisten ja MM-kisojen lisäksi lähinnä vain esteratsastuksen suurimmat kilpailut, kuten world cupit, ja näin suomalaisittain esimerkiksi Horse Show.

Tämähän ei sinänsä haittaa, sillä hevosmaailman pyörteissä aina ajoittain luulee katsovansa heikosti käsikirjoitettua draamakomediaa, joskus jopa romantiikalla höystettynä.

Monet tv-sarjat voisi heittämällä sijoittaa talliympäristöön. Alle listasin muutaman esimerkin aakkosjärjestyksessä.

Apua, ponini ei tottele

Tämä ruotsalainen tosi tv -formaatti sopisi jo sellaisenaan suomalaisillekin ratsutalleille. Ohjelman nimeksi voisi tosin vaihtaa esimerkiksi ”Apua, suokkini jyrää”.

Avara luonto

Tämäpäiväisessä jaksossa hyytävä jännitysnäytelmä: saako tallimestarin russeli otettua kiinni kuusesta laskeutuvan pahaa-aavistamattoman oravan?

C.S.I.
Hirnun kaapista on kadonnut pinkki pölyharja ja joku selvästi salasyöttää Poni Pontevan herkkumyslit omalle hevoselleen. Kuka paljastuukaan syylliseksi tallin kummallisiin tapahtumiin?

Meidän isä on parempi kuin teidän isä

Kenen isä on arvostetuimmassa ammatissa, kenen isän palkkakuitissa komeilee suurin summa ja kenen isällä on isoin talo? Ponitytöt selvittävät asiaa vuosittain julkaistavien verotietojen ja omien kertomustensa perusteella.

Miljonääriäidit

Edellämainittujen isien rouvat koreilevat paitsi tyttäriensä ponien hintalapuilla, myös satuloiden merkeillä sekä sillä, kenen citymaasturi on uusin ja kallein. Pian tallin parkkipaikka täyttyy toinen toistaan kiiltelevämmistä exclusive-trailereista ja hevosautoista. Maneesin katsomokin on pelkkää burberryhuivien ja rakennekynsien vilinää.

Pelkokerroin

Kuka kykenee oksentamatta avaamaan tukkeutuneen lattiaviemärin? Kuka suoriutuu loukkuun jääneen hiiren irrottamisesta? Kuka uskaltaa nousta pahamaineisen pukittelevan Hirmun satulaan? Ohjelmassa seikkailevat eri-ikäiset hevosihmiset aina hoitajatytöistä keski-ikäisiin tätiratsastajiin asti.

Salatut elämät

Tallielämässäkin joutuu joskus selvittelemään ihmissuhdesotkuja ja muita ongelmatilanteita. Asiaan tuo lisämaustetta se, että kaikki luonnollisesti tuntevat kaikki ja tietävät muiden asiat paremmin kuin nämä itse osaisivat edes arvatakaan.

Jep jep. Todellista tosi-tv:tä joka päivä, aidoissa lavasteissa ja aina parhaaseen katseluaikaan!